Työkyvyn ylläpitäminen - hyvinvointiprojekti 2020

Kun yritys panostaa työntekijöiden hyvinvointiin ja työkyvyn ylläpitämiseen, kaikki osapuolet yleensä voittavat. Henkilöstötieto Paloniemi Oy päätti panostaa työntekijöihin aloittamalla hyvinvointiprojektin; aiemminkin on aihealueeseen panostettu erilaisin tavoin, mutta nyt laitettiin uutta vaihdetta silmään.

Staattista työtä

Me Henkilöstötieto Paloniemi Oy olemme oululainen palkkatoimisto, jossa kaikki työntekijämme tekevät toimistotyötä. Työ on muodoltaan päivätyötä ja siinä on muutamia taukoja päivittäin. Koska työ on tyyliltään staattista ja rutiininomaista istumista (tai seisomista), työntekijöiden on hyvä pitää lihasvoimastaan, kehon toiminnallisista ominaisuuksista ja peruskunnostaan huolta. Jos huolta ei pidetä edellä mainituista tekijöistä, voi työkyky ja -tehokkuus alentua, työn mielekkyyden tasoa laskea ja ikävimmillään sairauspoissaolojen määrä pitkällä aikavälillä lisääntyä.

Työympäristö kuntoon

Yrityksenä halusimme auttaa työntekijöitämme huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan ja työkyvyn ylläpitämisestä. Aiemmin olemme jo hoitaneet kaikille hyvät työskentelyolosuhteet mm. sähkösäätöisten työpöytien ja toiveiden mukaisten työtuolien avulla. Lisäksi yrityksellä on käytössä Edenredin liikuntarahaa sekä toimistolla tarjottavaa hierontapalvelua Hoitavat kädet -hieronta- ja vyöhyketerapiapalveluiden kautta.

Hyvinvointiprojekti 2020

Kesäkuussa 2020 aloitimme Valmennuskeskus Voimalassa työhyvinvointiprojektin. Valmennuskeskus Voimala on toiminnallinen kuntosali, josta löytyy kaikille omaan tarpeisiin sopivaa laitteistoa ynnä muuta. Projektimme ensimmäisenä osuutena teimme Energiatestin. Se antaa tietoa testin tekijän energiatasosta monipuolisella mittaustavalla. Testi on tarkoitus toistaa puolen vuoden päästä marraskuussa 2020 ja jokaisella osallistujalla on tavoitteena parantaa omaa energiatasoaan.

Hyvinvointiprojektin sisältöön kuuluu jokaiselle pääsy Voimalaan kuntoilemaan. Lisäksi kahden viikon välein käymme yhteistreeneillä, jossa vetäjänä toimii Voimalan liikunnanohjaaja. Treenit ovat vaihtelevia, liikkuvuuteen, voimantuottoon, peruskuntoon sekä tasapainoon keskittyviä treenejä. Niiden avulla osallistujat saavat kuntoilusta paremmin kiinni, turvallisin tekniikoin. Palaamme toisessa blogikirjoituksessa projektin antiin myöhemmin vuoden 2020 aikana.

Henkilöstötieto Paloniemi Oy suosittelee kaikkia yrityksiä harkitsemaan lisäpanostuksia työntekijöiden työhyvinvointiin, sillä siinä voittavat yleensä aivan kaikki!

Muita blogijulkaisuja

Koronavirus

Koronavirus

Karanteeni ja palkanmaksu Koronavirus on laajentunut epidemiaksi ja työpaikoilla saatetaan pohtia karanteenin tuomia kysymyksiä.Jos työntekijälle tulee määräys jäädä karanteeniin kotiin, poissaolo on luvallinen. Poissaolo ei ole...

Joulunviettoon

Joulunviettoon

Siirrymme joulunviettoon, onnellista joulua ja uutta vuotta jokaiselle, erityiskiitos asiakkaillemme kuluneesta vuodesta!