Olemme kumppanisi
henkilöstöasioissa
Integrata on ostanut Henkilöstötieto Paloniemen koko osakekannan
TIEDOTE 9.10.2025 ℹ️ Tamperelainen henkilöstö- ja palkkahallinnon teknologia- ja asiantuntijayritys Integrata on ostanut perinteikkään oululaistoimija Henkilöstötieto Paloniemi Oy:n koko osakekannan 30.9.2025.
Osana järjestelyä Henkilöstötieto Paloniemen osaajat siirtyvät osaksi Integratan henkilöstöä vanhoina työntekijöinä. Kaupan myötä myös asiakkaiden palvelut jatkuvat yhteistyössä Integratan kanssa. Muutos koskee kaikkia y-tunnuksia, joille palvelua tuotetaan.
Yhdistämällä osaamisemme pystymme palvelemaan asiakkaita aiempaakin paremmin ja tehokkaammin sekä tarjoamaan laajemman valikoiman älykkäitä ratkaisuja henkilöstö- ja palkkahallinnon huipulta, avaa Integratan toimitusjohtaja Riku Heinonen. Lue lisää blogista tai integrata.fi.
Säästää omaasi ja työntekijäsi aikaa
Uusi OmaPalkanlaskija-sovelluksemme säästää huomattavasti työnantajan aikaa ja helpottaa yrityksen palkanlaskentaa.
Olemme palkanlaskennan vahva ammattilainen
Palkanlaskentapalvelut eivät ole sidoksissa maantieteellisen sijaintiin, sillä toimintamme perustuu sähköiseen tiedonkulkuun. Jos yrityksenne tarpeisiin kuuluu palkanlaskenta tai palkanlaskennan koulutus, valitse asiantunteva ja kokenut kumppani.
Palkanlaskennan ratkaisuja yritysten arkipäivään
Kaikki työntekijämme käyttävät samaa järjestelmää, ja teemme palkat samalla prosessilla – ja näistä syistä onnistumme helposti sijaistamaan toista palkanlaskijaa vuosilomien tai yllättävien poissaolojen ajalla. Työntekijöiden vaihtuvuus on meillä hyvin alhainen, joten asiakkaiden palkanlaskija ei vaihtele, vaan yritys saa aina hoitaa asiat saman palkanlaskijan kanssa.
Palkkapäivä-blogi
Miten sairastuminen kesälomalla vaikuttaa loman pituuteen?
Sairastuminen kesälomalla ei lähtökohtaisesti vaikuta loman kokonaispituuteen, mutta työntekijällä on oikeus siirtää lomapäiviä myöhempään ajankohtaan tiettyjen ehtojen täyttyessä. Suomen vuosilomalain mukaan työntekijällä on oikeus siirtää vuosilomaansa, jos hän on työkyvytön sairauden, tapaturman tai synnytyksen vuoksi loman alkaessa tai sen aikana. …
Miten lomakorvaus eroaa kesälomarahasta?
Lomakorvaus ja kesälomaraha ovat tärkeitä työsuhde-etuuksia, mutta niiden välillä on merkittäviä eroja. Lomakorvaus on lakisääteinen rahallinen korvaus pitämättömistä lomista, joka maksetaan erityisesti työsuhteen päättyessä tai kun lomapäiviä ei voida pitää. Kesälomaraha puolestaan on työehtosopimuksiin perustuva lisäetu, joka on tyypillisesti 50 …
Miten sairausloma siirtää kesälomaa?
Suomen työlainsäädännön mukaan työntekijällä on oikeus siirtää kesälomaansa, jos hän sairastuu ennen loman alkua tai sen aikana. Tämä oikeus perustuu vuosilomalakiin, joka turvaa työntekijöiden oikeuden pitää lomansa terveenä. Sairausloman vaikutus kesälomaan riippuu sairauden ajankohdasta, ilmoitusvelvollisuuden täyttämisestä ja lääkärintodistuksen toimittamisesta. Työntekijän …
Yhteistyökumppanimme
