Olemme kumppanisi
henkilöstöasioissa
Integrata on ostanut Henkilöstötieto Paloniemen koko osakekannan
TIEDOTE 9.10.2025 ℹ️ Tamperelainen henkilöstö- ja palkkahallinnon teknologia- ja asiantuntijayritys Integrata on ostanut perinteikkään oululaistoimija Henkilöstötieto Paloniemi Oy:n koko osakekannan 30.9.2025.
Osana järjestelyä Henkilöstötieto Paloniemen osaajat siirtyvät osaksi Integratan henkilöstöä vanhoina työntekijöinä. Kaupan myötä myös asiakkaiden palvelut jatkuvat yhteistyössä Integratan kanssa. Muutos koskee kaikkia y-tunnuksia, joille palvelua tuotetaan.
Yhdistämällä osaamisemme pystymme palvelemaan asiakkaita aiempaakin paremmin ja tehokkaammin sekä tarjoamaan laajemman valikoiman älykkäitä ratkaisuja henkilöstö- ja palkkahallinnon huipulta, avaa Integratan toimitusjohtaja Riku Heinonen. Lue lisää blogista tai integrata.fi.
Säästää omaasi ja työntekijäsi aikaa
Uusi OmaPalkanlaskija-sovelluksemme säästää huomattavasti työnantajan aikaa ja helpottaa yrityksen palkanlaskentaa.
Olemme palkanlaskennan vahva ammattilainen
Palkanlaskentapalvelut eivät ole sidoksissa maantieteellisen sijaintiin, sillä toimintamme perustuu sähköiseen tiedonkulkuun. Jos yrityksenne tarpeisiin kuuluu palkanlaskenta tai palkanlaskennan koulutus, valitse asiantunteva ja kokenut kumppani.
Palkanlaskennan ratkaisuja yritysten arkipäivään
Kaikki työntekijämme käyttävät samaa järjestelmää, ja teemme palkat samalla prosessilla – ja näistä syistä onnistumme helposti sijaistamaan toista palkanlaskijaa vuosilomien tai yllättävien poissaolojen ajalla. Työntekijöiden vaihtuvuus on meillä hyvin alhainen, joten asiakkaiden palkanlaskija ei vaihtele, vaan yritys saa aina hoitaa asiat saman palkanlaskijan kanssa.
Palkkapäivä-blogi
Miten kesätyöntekijän lomakorvaus lasketaan?
Kesätyöntekijän lomakorvaus lasketaan vuosilomalain mukaisesti, yleensä prosenttiperusteisesti työsuhteen keston perusteella. Alle vuoden työsuhteissa lomakorvaus on 9% lomanmääräytymisvuoden aikana maksetusta palkasta, kun taas yli vuoden kestäneissä työsuhteissa se on 11,5%. Lomakorvaus maksetaan kesätyöntekijälle työsuhteen päättyessä, mikäli hän ei ole ehtinyt pitää …
Mitä erityissäännöksiä alle 16-vuotiaan kesätyössä on huomioitava?
Alle 16-vuotiaan nuoren palkkaaminen kesätöihin edellyttää erityisten säännösten noudattamista, jotka poikkeavat täysi-ikäisten työntekijöiden työsuhteista. Näitä erityissäännöksiä säätelee nuoria työntekijöitä koskeva laki (998/1993), joka määrittelee työaikarajoitukset, kielletyt työtehtävät, työsopimuskäytännöt sekä tarvittavat luvat. Työnantajan velvollisuus on tuntea nämä säännökset ja varmistaa turvallinen …
Kuinka pitkä työpäivä alaikäisellä kesätyöntekijällä saa olla?
Alaikäisen kesätyöntekijän työpäivän pituus on tarkasti säännelty suomalaisessa työlainsäädännössä. Nuoria työntekijöitä koskeva laki rajoittaa työaikaa iän mukaan: 15-17-vuotiaat saavat työskennellä enintään 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa, kun taas 13-14-vuotiaiden työaika on rajoitettu 7 tuntiin päivässä ja 35 tuntiin …
Yhteistyökumppanimme
