Olemme kumppanisi
henkilöstöasioissa
Integrata on ostanut Henkilöstötieto Paloniemen koko osakekannan
TIEDOTE 9.10.2025 ℹ️ Tamperelainen henkilöstö- ja palkkahallinnon teknologia- ja asiantuntijayritys Integrata on ostanut perinteikkään oululaistoimija Henkilöstötieto Paloniemi Oy:n koko osakekannan 30.9.2025.
Osana järjestelyä Henkilöstötieto Paloniemen osaajat siirtyvät osaksi Integratan henkilöstöä vanhoina työntekijöinä. Kaupan myötä myös asiakkaiden palvelut jatkuvat yhteistyössä Integratan kanssa. Muutos koskee kaikkia y-tunnuksia, joille palvelua tuotetaan.
Yhdistämällä osaamisemme pystymme palvelemaan asiakkaita aiempaakin paremmin ja tehokkaammin sekä tarjoamaan laajemman valikoiman älykkäitä ratkaisuja henkilöstö- ja palkkahallinnon huipulta, avaa Integratan toimitusjohtaja Riku Heinonen. Lue lisää blogista tai integrata.fi.
Säästää omaasi ja työntekijäsi aikaa
Uusi OmaPalkanlaskija-sovelluksemme säästää huomattavasti työnantajan aikaa ja helpottaa yrityksen palkanlaskentaa.
Olemme palkanlaskennan vahva ammattilainen
Palkanlaskentapalvelut eivät ole sidoksissa maantieteellisen sijaintiin, sillä toimintamme perustuu sähköiseen tiedonkulkuun. Jos yrityksenne tarpeisiin kuuluu palkanlaskenta tai palkanlaskennan koulutus, valitse asiantunteva ja kokenut kumppani.
Palkanlaskennan ratkaisuja yritysten arkipäivään
Kaikki työntekijämme käyttävät samaa järjestelmää, ja teemme palkat samalla prosessilla – ja näistä syistä onnistumme helposti sijaistamaan toista palkanlaskijaa vuosilomien tai yllättävien poissaolojen ajalla. Työntekijöiden vaihtuvuus on meillä hyvin alhainen, joten asiakkaiden palkanlaskija ei vaihtele, vaan yritys saa aina hoitaa asiat saman palkanlaskijan kanssa.
Palkkapäivä-blogi
Kuinka suunnitella lomat ruuhka-aikoina?
Miten välttää ruuhka-aikojen aiheuttamat stressit lomia suunnitellessa? Lomasuunnittelu...
Mitä työehtosopimuksen säännöksiä tulee huomioida alaikäisen palkkaamisessa?
Alaikäisen palkkaaminen edellyttää erityistä huomiota työehtosopimuksen säännöksiin ja lainsäädännön vaatimuksiin. Nuoriin työntekijöihin sovelletaan lain nuorista työntekijöistä (998/1993) erityismääräyksiä sekä alakohtaisten työehtosopimusten nuoria koskevia säännöksiä. Työnantajan tulee kiinnittää huomiota erityisesti työaikaan, palkkaan, lepoaikoihin ja työturvallisuuteen liittyviin määräyksiin. Alaikäisiä koskevat työehtosopimusten säännökset …
Miten vuosilomalaki suojaa työntekijää?
Mikä on vuosilomalaki? Vuosilomalaki on keskeinen osa suomalaista työelämää, joka...
Yhteistyökumppanimme

